Teini-ikäisen
Pekka Ervastin käsikirjoitukset 1888—1893
Käsikirjoituksiin
Nämä Pekka
Ervastin käsikirjoitukset, jotka hän kirjoittanut äidinkielellään
ruotsiksi, ovat vuosilta 1888-1893 (12–17-vuotiaana kirjoitettuja).
Käsikirjoitussivuja on yhteensä n. 1200 kpl, kaikki kauniilla
käsialalla ja musteella kirjoitettuja. Vanhin niistä on
seikkailuromaani "RÖFVARBANDET” af Pierre d'Ervais, jonka Pekka
Ervast kirjoitti 12-vuotiaana Janakkalan Kilpilässä kesäloman
aikana. Käsikirjoitus, joka on keskeneräinen, sisältää kuitenkin 204
sivua. Pekan veli Geo muistelee kuinka Pekan oli tapana lukea sitä
heille. Kuulijakunnan muodostivat sisar Gerda, veli Geo ja
kotiopettajatarpalvelija. Pekka luki luvun kerrallaan sikäli kuin
sitä valmistui ja lopetti juuri jännittävimpään kohtaan. Onnettomina
kuulijat vaativat lisää, mutta Pekka vain hymyili ja vastasi: "Jatko
tulee seuraavassa luvussa, jota ei ole vielä kirjoitettu." Tämä
jännitysromaani on kielenkäyttöönsä nähden aivan hämmästyttävässä
määrin kehittynyttä, erinomaista mielikuvitusta ja ehkäpä jo
psykologista havaintokykyäkin todistava. Siinä vilisee ranskan,
saksan, englannin, italian, latinan ym. kielisiä lauseita. (Aimo
Mela: Pekka Ervast, sivu 41) FANTASI OCH VÄRKLIGHET –kirjaa, af Il
Signor Elia, Ervast aloitti kirjoittamaan 1891. Sen kolmesta osasta,
yhteensä 381 käsinkirjoitettua sivua, ensimmäinen sisältää kolme
satua. Toisen osan otsikkona on Ett juridiskt problem ja kolmannen På
en afton, joka valmistui syyskuussa 1892. Vuonna 1892 Pekka Ervast
16-vuotiaana kirjoitti käsin lehteä ”HEMVÄNNEN”, joka ilmestyi
lauantaisin. Redaktören Signor Elia –nimimerkillä ilmestyneen lehden
ensimmäinen numero ilmestyi 16.1.1892 ja viimeinen Nro 18 4.6.1892.
Näin puolen vuoden ajan ilmestyi tuo lehti, jossa on yhteensä 104
letter -kokoista sivua. Lehti sisälsi kertomuksia, runoja,
anekdotteja, erilaisten sanojen selityksiä, kuluneen viikon
lämpötilat Helsingissä klo 12 jne. Kesäksi maallemuutto lakkautti
lehden ilmestymisen. STJÄRNOR af Signor Elia –kokoelman kirjoitelmat
ja runot on kirjoitettu 11.8.1892 – 14.1.1893 välisenä aikana. 23
sivua loppuvat kiitokseen Herralle, joka on antanut meille kaiken
elämää ja rakkautta varten. UNIVERSAL-ALMANACK af Signor Elia syntyi
1892. Sen avulla näkee, mikä viikonpäivä on minäkin päivänä. I
LEKENS PARADIS - SYNDAFALLET –kirjassa on 417 käsinkirjoitettua
sivua. Niistä voi löytää samat henkilöt kuin hänen nuoruutensa
kesistä. Ervast käsittelee mm. rakastumisen ongelmia. Nimetön on
7-osainen, 33 letter –kokoista sivua sisältävä romaani, joka on
Eduardin kertomus joulukuun 23. päivästä 1865, kolme vuotta sen
jälkeen kun ensimmäinen rautatie Helsingin ja Hämeenlinna välille
rakennettiin. SOL GÅR UPP! on 4 sivua pitkä runo, joka on
tarkoitettu johdannoksi johonkin teokseen. Nämä viehättävät
käsikirjoitukset ovat säilyneet meille tuosta varhaisesta
kirjailijanurasta, jolloin Pekka Ervast purki tuntojaan tarinoiden
muodossa. Kirjoitukset käsittelevät teemoja, joista monet ovat
tulleet syvennettyinä tutuiksi hänen myöhempien, teosofisten
teostensa sivuilta.
Espoossa
28.2.2006 Pirjo Aalto
KÄSIKIRJOITUKSET:
Röfvarbandet
Fantasi och värklighet
Första delen
Andra delen
Tredje delen
Hemvännen
1,
2,
3,
4,
5,
6,
7,
8,
9,
10,
11,
12,
13,
14,
15,
16,
17,
18
Stjänor
Universal Almanack
I lekens paradis
Första boken
Andran boken
Nimetön
Sol går upp!